Tänään sitten viimein TiTiTyy synnytti. Eilen jo näytti siltä mutta mitään ei kuitenkaan tullut ja tänään sitten kurkkasin ja vauvoja siellä oli. Lemmikiksi menevät kaikki sillä TiTi on parturoinut tässä odotuksen aikana takajalkaa ja masua... tilannetta seurataan kuitenkin vielä.
Koska TiTi parturoi sen sisko Ratazana's Ammuu tutummin Inka jää astuttamatta ja siirtyi täten sijoituskodin omistukseen eilen.
Iloisia uutisia sen verran että Ratazana's Marisol haettiin tänään varhaiseläke kotiin jossa se varmasti on onnellinen. Olen todella iloinen kun joku haluaa ottaa vanhemman rotan ja antaa sille huomiota ja rakkautta sen pienen loppu elämän aikana minkä se taatusti ansaitsee. Marisolista tullaan varmasti kuulemaan tulevaisuudessa.
Näyttipä sitten nuori ci-pe tyttönen hyppy taitojaan tänään Piialle (Marisolin uusi omistaja) kun hyppäsi olkapäältä häkin oveen ja siitä tipahtikin lattialle... taitavaa ei muuta sanoa. Pienellä etismisellä tyttö saatiin kiinni ja on ihan kunnossa enkä usko että se lähiaikoina kauheasti hyppelee, ainakaan noin kaukaa :)
Astutus suunnitelmatkin on nyt kotisivuille laitettu ja monta poikuetta onkin tässä kesän aikana tulossa. Essexiä suurin osa mutta cinnamon pearliakin tulee kyllä sitten näiden jälkeen viimeistään. Hesan näyttelystä lähteekin yksi agouti essex tyttö rex agouti pojan luokse Zaya's rottalaan joten toivottavasti saataisiin rexejä pitkästä aikaa taloon. Samoihin aikoihin varmaan astutellaan black essex tyttö aivan mielettömän komealla silver black uroksella johon mä oon tosi in lööööv <3 se on just niin hieno kun mustan pitää ollakkin joten sitä poikuetta odotan innolla vaikka musta ei niin mun väri olekkaan ollut mutta kun se on hieno on se hieno :)
Juliettin kiimaa en ole nähnyt ja Wolfe nukkuu eri tasolla joten suurta rakkautta ei ole niilläkään ilmassa. Muistaakseni kyllä Juliettilla oli viimeksin kiima aamulla joten ovat siksi olleet päivänkin yhdessä.
Mie oon niiin kade. Meitin neidit on aloittanut jonkun lapsettomuuskamppanjan, kun mie taas tahtoisin babyboomin essex kakaroiden kera. Tai edes yhden poikueen. Pian miulla on vaan mummoja talossa, ja urosjunnuja vailla morsiammia.
VastaaPoistaVälillä se on vaan niin et on huono tuuri... Onhan mullakin noiden cinnamon pearlien kanssa vaikeeta. Kyllä ne neidit rupee sullakin lisääntyyn :)
PoistaKaverit vaan kiusii, että nuo on vaan tulleet omistajaansa. Semmoinen ei koskaan lupaa hyvää ;) Mutta eiköhän tää tosiaan tästä. Tai ellei niin pöllin sit siun kakaroista itselleni essex tyttöjä :)
VastaaPoista