Littoisten näyttely 18.3.2017

Jos sitä pientä näyttelyraporttia kirjoittelisi. Tosiaan eilen oli Littoisissa LSK:n näyttely. Mukaan olin ilmoittanut neljä rottaa kotoa ja jokusen sijoitusrottasen. Kotoa sitten lähti mukaan vain kaksi. Stanley ja Hertta. Stanley osallistui viralliseen luokkaan ja vaikka näyttelyssä oli tupla luokat osallistui se vaan toiselle tuomarille. Itse kun arvostelin toisen luokan niin ilmeisesti en voi arvostella omaa rottaani :D

No Stanley se  vaan on ihana ja hieno edelleen ja oli  jälleen ROP sijoilla. Tällä kertaa kakkonen. Hävisi kyllä todella hienolle simsku urokselle jonka laitoin itsekin ROP ykköseksi ;) Katsotaan kauanko Stanley vielä näyttelyissä käy ennenkuin jää eläkkeelle. 

Hertta oli ilmoitettu Pettiin jossa tällä kertaa AB kuivan hännän takia (tyypillisen omistajan tapaan olen eri mieltä ;)) Sai kuitenkin EP:n mut mikä Ep ni meni multa täysin ohi.

Lisäksi Hertta oli ilmoitettu Katselemusluokkaan kun yritys olisi saada hooded downunder standardiin. Hertan puoliveli oli myös ilmoitettu katselemukseen ja molemmat sai kaksi puoltoa eli nyt sitten rekisteröinnin jälkeen saadaan se koestandardiin :) Siellä voidaan sit vähän aikaa viipyä :D Mut se on askel oikeaan suuntaan.

Hertta lähti näyttelystä Roosan luo Helsinkiin astutukseen :) Eli odotettavissa on jälleen hooded downunder muksuja :) Tätä poikuetta odotan todella <3 

Vagabond's pikkumies

Näyttelystä tuli myös pari Vagabond's rottaa :) Eli cinnamon pearl naaras tuli astutukseen Stanleylle ja Sitten ihan uusi pikkumies black hooded joka tosiaan tuli downunder kasvatusta varten :) Katsotaan millainen siitä kasvaa. Nimi on vielä hakusessa mutta siitä ja Stanleystä tuli heti erittäin hyviä ystäviä. Se oli helpotus sillä Stanleyn kumppani kuoli viikko sitten. Nyt on vanhalla miehellä taas seuraa.

Nyt me lepäillään ja toivutaan rankasta näyttelypäivästä.

Jos nyt joku tätä blogia lukee niin saa ehdottaa aihetta mistä haluaisi mun kirjoittavan. Itse kun ei meinaa välillä keksiä mitään ja mielellään sitä kirjoittaa sellasesta mistä ihmiset haluaa lukea :)

Tirpan tarina ja miten havaitset väiveet

Edellisessä blogi tekstissäni kirjoitin kasvattajan ja lisäännyttäjän eroista. Nyt minulla on tähän esimerkki. 

En koskaan suosittele ns. pelastamista, sillä se ei estä lisäännyttäjää tekemästä lisää poikasia vaan ennemminkin kannustaa siihen. Itse tein tavallaan poikkeuksen... tavallaan. 

Ostin Tirpan eilen henkilöltä joka oli sen viikkoa aiemmin ostanut muutaman sisaruksensa kanssa ruoka kasvattajalta. Tämä henkilö kuitenkin päätti ostaa toiselta "kasvattajalta" myös tytön ja päätyi etsimään Tirpalle uuden kodin, koska muunnos ei häntä erityisesti miellyttänyt. Eilen sitten menin Tirppaa katsomaan ja olin kyllä järkyttynyt. Tirppa oli erittäin pieni. Ikää sillä on nyt tänään kuusi viikkoa. Toinen minkä siitä huomasin oli ohut turkki. Yleensä tästä jo tietää että kaikki ei ole kunnossa. Valossa kun sitä tarkemmin katsoin oli sen turkki täynnä väiveitä ja väiveen munia. Tirppa oli sen verran kuivan oloinen ja silmätkin elottomat että sillä on varmaan väiveitä ollut koko elämänsä. 

Jos olisin käynyt kasvattajan luona Tirppaa katsomassa niin en olisi sitä ostanut. Tässä kohtaa periaate on se etten halua tukea tuollaista toimintaa. Tässä tapauksessa kuitenkin päätin sen ostaa. Säälistä kun en halua ostaa yhtään rottaa mutta kuten varmasti moni tietää niin aika usein sydän vie voiton. 

Kotiin saavuttua punnitsin Tirpan ja se painoi vaivaiset 87g. Hoidin sen väiveet Frontline suihkeella ja laitoin sen dunaan toipumaan. Sieltä se sitten muutaman päivän päästä pääsee laumaan kunhan väiveet on hoidettu. Toivon kovasti että Tirpasta kasvaa iso ja terve tyttö.

Nyt sitten tarkemmin väiveistä. Eli väiveen munat on helppo tunnistaa turkista. Ne on valkoisia/läpikuultavia pyöreitä ja kiinni karvassa. Kun puhallat turkkiin näet niitä yleensä ryppäinä siellä täällä. Suosikki paikat on alaselkä ja niska, mutta pahimmassa tapauksessa niitä löytää joka paikasta. Munat erottaa hilseestä sillä että hilse on litteä ja irtonainen, kun muna taas on kiinni karvassa. Elävät väiveet ovat hyvin pieniä ja tumman punertavia/ruskeita. Yleensä kun niitä etsii ihosta ja puhaltaa turkkiin näkee niiden vilahtavan piiloon. 

Mikäli rottasi raapii voimakkaasti tai turkki näyttää ohuelta niin on syytä tarkistaa onko väiveet päässeet kiusaamaan. 

Hoidoksi itse käytän Frontline suihketta mitä saa apteekista. Sitä suihkuttaa selkään vähän ja hieroo rottaa joka puolelta. Vaikka koko rotta ei olisi märän näköinen niin se silti leviää koko rottaan ja näin ollen vaikuttaa joka kohdassa. Eli älä uita rottaa siinä on sen verran väkevää ainetta.

Uusinta käsittely kannattaa tehdä kahden viikon päästä ensimmäisestä käsittelystä. Frontline tappaa ensin kaikki elävät ja sitten sitä mukaan kun munat

kuoriutuu ne kuolevat. 

Turhaa käsittelyä Frontlinella kannattaa välttää koska on todella vahvaa. Eli jos ei ole väiveitä niin älä käsittele rottaa sillä.

Mistä väiveitä sitten tulee? Vaikka rottalasi olisi hyvin siisti niin väiveitä voi silti ilmaantua joten älä

ota sitä henkilökohtaisesti :) Väiveitä voi tulla kuivikkeiden mukana tai näyttelystä toisista rotista. En suosittele tuomaan ulkoa mitään ilman, että käyttää ne pakkasen tai uunin kautta. Luonnosta tuoduissa on aina jotain ötököitä mukana.

Kasvattaja vai lisäännyttäjä?

Olen seurannut jo pitkään ihmisten tapaa kertoa harrastuksestaan esimerkiksi facebookissa. Moni kertoo olevansa kasvattaja. Mutta jos ruvetaan oikein miettimään mitä on kasvattaminen? Onko se vain kahden rotan yhdistämistä, jotka on ostanut eläinkaupasta vai pitkän harkinnan tulos. Onko tähän tulokseen tultu ajatellen että on niin kivat lemmikkirotat et niiltä olisi kiva saada vauvoja vai onko yhdistelmää mietitty kunnolla ottaen huomioon värit, kuviot, tyyppi, luonne ja terveys historia? 

Milloin voit kutsua itseäsi kasvattajaksi? Itse en ajattele että siihen vaaditaan monen vuoden työ, mutta työtä se vaatii. Kasvattajan määrittelee se paljonko on valmis näkemään vaivaa muunnoksen eteen. Mikäli haluaa olla tosissaan otettava kasvattaja niin nöyryys ja avoimuus on ensi askeleita. Älä odota saavasi mitään heti. Näyttelymenestys ei ole se ensimmäinen asia mitä tavoittelet. Kasvattajan pitäisi kasvattaa itseään varten. Ei toisia varten. Tällä tarkoitan sitä että jokainen poikue minkä suunnittelet pitäisi viedä kasvatus työtäsi eteenpäin ja ne mitä et poikueesta "tarvitse" myydään lemmikiksi. Näyttelyt on mukava tapa tavata muita kanssa harrastajia ja kuulla mitä mieltä tuomarit ovat siihen mennessä saavutetusta työstä. 

Joskus näkee poikas myynti ilmoituksia jossa mainitaan vanhempien näyttely menestys. Itse koen tämän täysin vääräksi tavaksi kaupitella poikasia. 98% poikasista jotka kasvattajalta lähtee menee lemmikiksi. Näyttelymenestyksellä ei ole mitään tekemistä lemmikki ominaisuuksiin. Itse kasvattajana jos olen kiinnostunut toisen kasvattajan poikasista minua kiinnostaa enemmän suvun terveys ja taustat värien osalta. Näyttely menestys ei kiinnosta yhtään. Onhan se tietysti totta jos on hienosti pärjännyt eläin niin ainahan sitä voi toivoa että periyttää hyviä piirteitään jälkikasvulle, mutta silti se on toissiainen asia.

Kuka tahansa voi lisäännyttää rottia, eikä se edes ole vaikeaa. Mutta kuka tahansa ei voi kutsua itseään kasvattajaksi. Jos mietin omaa historiaani ja koska rupesin kutsumaan itseäni kasvattajaksi niin hämmästyn aika lailla nykyistä tilannetta. Olin jo useamman vuoden kasvattanut ja tehnyt omaa linjaa. Tietysti lähdin liikkelle toisen kasvattajan rotilla mutta tekemällä järkeviä ja joskus ei niin järkeviä valintoja sain aikaiseksi oman linjan. Jätin monta kertaa hakematta kasvattaja kurssille, koska ajattelin etten ole vielä valmis ja voin oppia vieläkin enemmän. halusin todella ansaita paikkani kasvattajien porukassa. Päädyin hakemaan kurssille toisen kasvattajan kehoituksesta ja uskoin olevani valmis sillä pidin ja pidän tätä kasvattajaa erittäin suuressa arvossa. Luotin hänen arvostelukykyynsä. Tähän mennessä olen kasvattanut rottia 12vuotta mutta kasvattaja nimi minulla on ollut seitsemän vuotta. Olen aina halunnut haastaa itseäni ja kehittää kasvattamaani väriä eteenpäin. Kymmenen vuotta tein töitä cinnamon pearlin kanssa ja saavutin sen mitä aina niille halusin. Kahtena peräkkäisenä vuonna cinnamon pearlit olivat sileiden vuoden voittajia. Nyt kaipaan uusia haasteita ja olenkin vaihtanut muunnosta. Olen siis aloittanut downunder kasvatuksen yhdellä naaras rotalla. Edessä on pitkä ja haastava tie enkä todellakaan odota sen olevan nopea tai helppo. Olen sivusta seuranneena huomannut että monella on valitettava asenne että kaikki pitäisi saada helposti ja nopeasti. Minä arvostan haasteita ja työtä. Arvostan myös kasvattajia jotka ovat valmiita tekemään sen työn. Mitään ei saa valmiina ja valitettavasti kaikki sellaiset ihmiset jotka haluavat nopeasti ja helposti kaiken häviävät nopeasti piireistä eivätkä he ole pysyviä. Tälläisiä minä kutsun lisäännyttäjiksi en kasvattajaksi. 

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus suututtaa tai loukata ketään, vaan lähinnä herättää ajatuksia omassa päässään niistä motiiveista miksi tätä tekee. Mieti haluatko olla vakavasti otettava kasvattaja vai vaan lisäännyttäjä jota kukaan ei ota vakavasti.

Toivoisin myös että kasvattajat ottaisivat toisensa huomioon. Vaikka kasvattajien määrä onkin ollut nousussa niin olemme silti hyvin pieni piiri. Miksi tuhlata se  kaikki tieto ja taito jota voisimme toisillemme jakaa turhaan riitelyyn, nahisteluun tai juoruiluun. yhteistyöllä ja rehellisyydellä saisimme paljon enemmän aikaiseksi. Toivotetaan kaikki uudet harrastajat mukaan harrastuksen pariin ja asiallisesti ohjeistetaan niitä jotka ovat ehkä aluksi valinneet väärän suunnan.