Nyt kyllä sydän jätti hypyn tai kaksi väliin... Mona Lisan duna putosi eilen lattialle kovalla rytinällä... Säikähdin niin paljon etten voinut kuin tuijottaa sitä... ML ei näkynyt missään enkä huomannut sen liikkuvan. Dunan pohja oli sen verran irti maasta että ajattelin sen makaavan sen alla kuolleena. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut kun vihdoin uskalsin katsoa sen alle. ML oli ihan vieressä häkin alla ja antoi ihan nätisti kiinni. Musta kyllä tuntuu että mun sydän hakkasi kovemmin kuin sen. Oli yllättävän rauhallinen kun silittelin sitä. Laskin sen mun sängylle ja liikkui ihan normaalisti ja oli utelias ja normaali (vaikka normaali onkin rottien kanssa venyvä käsite). Laitoin dunan kuntoon uudestaan ja ML meni ihan rauhassa rakentamaan uutta pesää. Oli kyllä pelottavaa vaikka lopullinen tulos paljastuu synnytyksessä että selvittiinkö säikähdyksellä. Kovasti sitä olen seuraillut ja ei ainakaan mitään vuotoja ole tänään ollut joten ei kesken ainakaan mennyt. Nyt täytyy vaan odotella että vauvat syntyy.

Mona Lisa ja vauva masu tänään
R.Viilata Pilkkua on kuin onkin pieniin päin :) massu on ihan parissa päivässä paisunut. Eli poikasia tulee nyt kahdelta naaraalta ja hyvin samoihin aikoihin eli tällä viikolla odotellaan syntyväksi nämäkin :)
R.viilata Pilkkua ja vauva kummut :)
Meinaat sitten tappaa GD:n rakkaudella tulppaaman naaraan, ihan oot hirvee!
VastaaPoistaÄlä viitti oon ihan stressaantunut!
VastaaPoista