Jälleen oli Lauantaina Lskgy:n näyttely Liedossa. Millään suurilla odotuksilla en näyttelyyn lähtenyt.
Päivä oli melko kiireinen aamusta alkaen Riinan kanssa lähdettiin ajaleen tossa puoli kahdeksan aikaan ja oltiin jo ennen kahdeksaa perillä vaikka oli kyllä vaikea nähdä oikeaa risteystä kovan sumun takia mutta risteyksen mennessä ohi se nähtiin ja piti pikkasen peruutella :) Lieto on kuitenkin ainoa näyttelypaikka jonne osaan ilman navia :)
Saatiin ajoissa aamulla pöydät valmiiksi ja ehdin siinä hyvin omat rotatkin käymään vielä läpi ennen kuin mentiin maijun kanssa ottamaan ilmoja vastaan. Pikkasen siinä oli säätämistä mutta melko hyvin kaikki kuitenkin sujui. Mä istuinkin sitten päivän Saijan kanssa Theresen sihteerinä elikkäs mun tehtäviin kuului arvostelukaavakkeiden täyttö ennakkoon ja tuloskaavakkeen täyttö kun saija kirjoitti mitä Theres sanoi. yritin siinä kovasti kuunnellakkin mutta suurin osa tuomarin puheesta meni täysin ohi.
Meillä oli taas riippareita myynnissä ja hyvin tuntui uudet mallitkin kelpaavan ei tainnut yhtään jäädä takaisin kotiin tuotavaksi joten seuraavaan Lskgy:n näyttelyyn sitten taas tullaan myymään ja sihen asti otan tilauksia kyllä ihan muutenkin ja lähettelen sitten postilla tai kuljetan johonkin toiseen näyttelyyn mukanani.
Sitten vähän että miten omat rottaset pärjäsi... noh sinänsä meni ihan hyvin kun ei yhtään viivaa tullut eli pääasiassa L2 ja jokunen L1 ja luokkavoittokin, mutta täytyy sanoa että kerta toisensa jälkeen petyn essexin saamaan kohteluun. Muunnos se on siinä mikä tahansa muukin ja silti kovasti tuntuu että ei saa arvostusta osakseen. Välillä on jopa käynyt mielessä luovuttaa sen kanssa kokonaan mutta silti en ole valmis kaikkea työtä heittämään hukkaan. Vaikka essex onkin ehkä vitsin aihe joillekkin niin aion vaan sitkeästi sitä jalostaa toivottasti parempaan suuntaan. Eli siis vuodatuksen jälkeen essexit saivat kaikki L2 paitsi yksi L1. Cinnamon pearlia mulla oli mukana kaksi, yhden jäädessä kotiin kehitettyään massiiviset karvanvaihto rajat :) Molemmat sai L2. Lisäksi mukana oli uuden sukupolven pearl uros ensimmäistä kertaa ja se sai L2. Rexeissä mulla oli mukana kaksi joista toinen oli Saijalta ja tellulta hommattu russian blue point siamese ja se voittikin luokkansa vaikka ei ihan paras turkki päivä ollutkaan. Toinen mukana olleista oli Essex uros Lastuvilla... voi sentään... olen naureskellut tätä urosta itse kotona enkä ole sitä kehdannut näyttelyttää mutta nyt kun äijällä on ikää päälle viisi kuukautta päätin sen kaikesta huolimatta ilmoittaa. Ilokseni huomasin kun trimmasin sen ensimmäistä kertaa että se on kyllä todella miellyttävän näköinen. Tietysti kun on essex ja vielä rexi on perusväri melko harmaa trimmattuna mutta jotenkin se vain miellyttää mua kovasti ja sillä on mun mielestä hienot kyljet ja muutenkin on mahtava. Sai siis L1. Saas nähdä mitä Enkku tuomari siitä sanoo :)
Noh mutta viikon päästä uudelleen helsingissä sitten :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti