Ratazana's

Ratazana's
Vauvoja

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kaiken näköistä...

On tässä ehtinyt tapahtumaan yhtä sun toista. Poikasia oli kolme poikueellista joista melkein kaikki lähti kahden päivän aikana uusiin koteihin ja muutama vielä odottelee kyytiä  Hollannin kautta Puolaan :)

Poikue suunnitelmat on tehty taas seuraavan kolmen naaraan kohdalle joten cinnamon pearl, pearl ja black linjalla jatketaan vielä tovi. Essex poikueita tulee tossa kesällä sitten urakalla kun useampi naaras pääsee miehelään messujen jälkeen luultavasti.

Kauheasti sitä on ehtinyt tekemään. Tuli riippari sivutkin tehtyä kokonaan uusiksi ja lisättyä paljon uusia juttuja kuten virkattuja koreja joita olen jo pitkään tehnyt mutta en vaan ole saanut päivitettyä myytäviin mutta nyt niitä siellä on...

Tänään tuli laitettua emot ja kotiin jäävät poikaset laumoihin ja täytyy kyllä ihmetellä et miksi ihmeessä naaraiden täytyy vetää kauhee valta taistelu minä olen johtaja meininkiä kun urokset hädin tuskin jaksoi uuttaa tulokasta haistella :)

Yksi vieraileva tähtikin on paikalla oikutteleva Sooda tuolta Suskin rottalasta. Yksi yö takana ja uros tietää jälleen paikkansa joten rivien välistä voi lukea että ei sillä ainakaan kiimaa ollut.

Seuraavaksi onkin sitten tiedossa Littoisissa Lskgy:n näyttely ja pitäisi taas tuomaroida (pirun sarvet nousi esille ;))

Zaya's rottalasta saapunut pikku Pummi tyttönen.

Tytöt tykkäs kahdesta uudesta virkatusta kulma riipparista :)

No on se vähän kulunut jo mutta kiva silti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti