Tämä juttu on julkaistu Rapinassa (Lskgy:n lehti) vuonna 2008 tai 2009 en varmaksi enää muista.
Rottia Hollannista
Ainahan sitä kuulee, että joku on käynyt hakemassa rottia ulkomailta. Monesti olen itsekkin haaveillut hakevani, mutta koskaan ei vain ole tullut lähdettyä. Mutta nyt sitten kun Sari (Kallio) sitä minulle ehdotti niin tartuin oitis tilaisuuteen. Matkan suunnittelu ja valmistelu alkoi jo marraskuussa 2007. Ensin suunniteltiin että mennään lentokoneella, mutta harmiksi koitui kustannukset ja rajoitettu määrä eläimiä. Päädyimme siis automatkaan. Tarkoitus oli ajaa autolla Ruotsin läpi ja lautalla Tanskaan josta taas "pienen" ajomatkan jälkeen lautalla saksaan josta viimein päästiin Hollantiin.
Hollantiin saavuimme Perjantai yöllä 4.4. Siivosimme vielä yöllä rottien boksit joita mukana olikin sitten aika monta.
Lauantaina matkasimme Marinan luokse (Kasvattaa rottia nimellä Blue Moon). Meidän oli tarkoitus vaihtaa rottia Marinan kotona jolloin olisi aikaa myös jutella niistä. Marina asui Haarlemissa jonne löytyikin reitti uskomattoman helposti. Saimme ystävällisen vastaanoton ja innostuimmekin heti juorumaan :) Rotat jäivät vielä Marinalle sillä itse lähdimme tutustumaan Amsterdamiin joka onkin oikein kaunis kaupunki. Ikävä kyllä yhtään eläinkauppaa sieltä ei löydetty joka jäi hieman harmittamaan. Turistina olon jälkeen palattiin tekemään rotta vaihtoa Marinalle.
Marinalla oli kiinteät rotta häkit seinien vierustoilla joista pilkisti monen moista nenua. Meille varatut rotat oli jo kerätty duniin. itse tietysti etsiskelin sitä ainoaa ennalta varaamaani rottaa cinnamon pearl urosta joka olikin todella kaunis nuori poika. Yhdessä dunassa oli pikkuisia poikasia emon kanssa jotka olivat lähdössä kaikki mukaan. Emo oli siis sijaisemona poikasilla jotka olivat vain vähän alle viisi viikkoa. matka olisi vähemmän stressaava poikasille kun olisi sijaisemo mukana. Muutamia yllätyksiäkin lähti mukaan kuten agouti essex naaras ja blue cinnamon essex uros. Eli sen yhden sijaan minulle tulikin neljä, ci-pe, ag/ber, topaz ja bl-ci/essex. Sarille tuli sitten muutama enemmän joista osa olikin menossa toisille kasvattajille. Marina piti kovasti tuomistamme rotista joista ilmeisesti burmese oli mielenkiintoisin, sillä burmeset joita heille syntyi olivat paljon vaatimattomampia. Lähdimme Marinalta jännittäen seuraavaa päivää jolloin menisimme eläin messuille.
Sunnuntai päivä ja messut. Ensin kunnolla eksyttyämme saavuimme vihdoin messu alueelle. Parkkipaikat olivat aika huonot mutta saavuimme onneksi ajoissa joten auton sai melko lähelle. Shokki iski siinä vaiheessa kun nähtiin jono! Se oli ainakin 100 metriä pitkä ja lipun myyntiin oli vain kaksi tiskiä ulkopuolella messutaloa. No onneksi jono kulki nopeasti joten jonotimme ehkä 15- 20 minuuttia. Sisällä tietty ekana suunnistimme jyrsijä halliin jossa piti olla myös rotta näyttely. Kaikkia muita siellä kyllä arvosteltiin paitsi rottia joten tyydyimme etsimään myytäviä rottia. Systeemi oli hieman eri kuin suomessa... Rotta poikasia oli paljon ja yleisemmin ne olivat labra bokseissa ja hyvin täynnä. Osalla kasvattajista oli sen näköisiä rottia että niitä ei haluttu edes sen tarkemmin katsoa mutta sitten löytyi myös niitä hyvä kuntoisiakin poikasia. Meidät esiteltiin muutamalle muullekkin kasvattajalle. Kaikki olivat ystävällisiä ja tiesivät tulostamme.
messuilla oli myös muuta nähtävää kuten käärmeitä ym. Käytimme pitkän päivän siellä ja erittäin väsyneinä palasimme mökkiimme mukana muutama uusi rotta.
kotiin lähdettiin ajamaan maanantai aamuna ja vihdoin kotona olimme tiistai illalla. Mukana tosiaan tuli jos jonkinmoista rottaa ja mielenkiintoisia kokemuksia. uskon että innostumme tekemään vastaavanlaisen matkan uudestaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti