Ratazana's

Ratazana's
Vauvoja

torstai 19. huhtikuuta 2012

Pet - Tuomarina

Olen nyt reilun vuoden toiminut kesyrottien pet-tuomarina. Viime vuonna tuli arvosteltua todella montaa kertaa ja siksi päätinkin että tänä vuonna hieman harvemmin, vaikkakin heti Lskgy:n tän vuoden ekaan näytsiin sitten lupauduin. Toinen näyttely mihin olen lupautunut arvostelemaan on Jyväskylän näyttely 9.6 jossa arvostelen urokset kun Littoisissa arvostelin naaraat.
Vaikka arvostelu onkin yllättävän rankkaa on se minusta ihan mukavaa puuhaa ja pääsee tutustumaan erilaisiin rottiin. Onneksi meillä suomessa on niin ihanan luonteisia rottia ettei hammasta ole kertaakaan vielä tullut (kop kop). Mutta siis tän kirjoituksen ajatuksena on jakaa mun näkemys pet rotasta ja millä tavalla minä arvostelen.
Pet rotta on siis puhdas ja hyvinhoidetun näköinen. Vaikka puhtaus onkin tärkeää ei se ole se tärkein. Yleensä Roppeihin päässeet ovat omanneet sen jonkun asian miksi siellä ovat esim luonteessa on se jokin hauska piirre. Silti täytyy muistaa arvostellessa naaraiden ja urosten erot. urokset kun mielellään istua möllöttävät paikallaan niin naaraat mielellään tutkisivat koko pöydän hajut. Naaras saa ja pitää olla aktiivinen kunhan se antaa tuomarin silti koskea ja käsitellä kunnolla. Urokset sitten ovat mitä ovat :)
Tän vuoden tavoite on minulla se että arvostelut ovat juuri sen rotan eikä kopio koneesta läpi vedettyjä. Viimeksi Littoisissa taisi olla arvosteltavana joku 60 rottaa joten siinä oli mielikuvitus kovilla kun halusi jokaisesta sanoa jotain sellaista mitä ei toisen paperista löydy. Tässä saavutuksessa on apuna hyvä sihteeri joka omaa hyvän mielikuvituksen ja Littoisissa se oli Lefu joten kiitokset hänelle :) Joku saattaa ajatella että olin ankara mutta kannattaa muistaa että meillä suomessa on ihan mieletön taso petissa ja se AB tarkoittaa Hyvää (A erinomainen, AB hyvä, B tyydyttävä ja C heikko). A:n saaneet olivat todellakin ansainneet sen. AB:n saaneilla oli joku juttu ja useimmin se oli hännän likaisuus tai kynnet laikkaamatta tai leikattu liikaa. Vaikka odotankin että häntä on rotalla puhdas en silti halua että se punoittaa koska on hangattu liikaa. Ikä vaikuttaa myös siihen miten hännän kuntoa arvostelen. Toinen mistä Littoisissa rokotin oli kynsien leikkuu. Jollain ei ollut leikattu ollenkaan ja joillain taas liikaa. Littoisissa taisi muutama tapaus olla jossa yksi kynsi oli "leikattu" verelle... ja siis näissä tapauksissa eihän tuomari voi tietää onko leikattu vai onko päivän aikana mennyt joten tuomari arvostelee tilanteen mukaan. Jonkin verran jaoin myös B:tä ja näissä oli sitten enemmän kuin kaksi asiaa joista huomautin. Yleensä arvosanaa laskee ns. kosmeettiset virheet tai terveydelliset joten rotta varmasti on silti hyvä lemmikki ja toivottavasti tuodaan uudestaankin arvosteluun.
Jos joudun hylkäämään jonkun rotan terveyteen liittyvien asioiden takia kuten rohina, loiset tai aivastelun vuoksi näytän rottaa myös sihteerilleni jos kysessä on esim kasvattaja tai harrastaja jolla tietoa tarpeeksi tai sitten näytän toiselle tuomarille. jokaiselle meille on käynyt niin että rotta on tuomarin pöydällä rohissut ja sitten kotona ei enää rohisekkaan. Myös omalle rotalleni on näin käynyt. joten muistetaan kaikki että tuomari arvostelee sen mukaan mitä sillä hetkellä näkee.
Jos arvostelussa joku asiaa jää vaivaamaan voi tuomarilta kysyä arvostelujen jälkeen tarkemmin miksi näin, vaikka arvostelua ei voikkaan muuttaa enää. Itse ainakin vastaan mielelläni kysymyksiin.
Näyttelyt ovat mukava harrastus ja pidetään jatkossakin hauskaa :)

1 kommentti:

  1. voi että tekis mieli tuua meidän kööri jyväskylään :D ainoa että viimeviikon näyttelyistä sain siitä paikasta ihan tarpeeksi ._. juna-asemalla 12kesäset syleksi niskaan ja huoritteli :'D mutta jos vielä joskus tulevaisuudessa pääsisit taas nallia kopeloimaan :>

    VastaaPoista