Ratazana's

Ratazana's
Vauvoja

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Liedon näyttely 26.3.

Eilen oli siis Liedossa LSK ry:n järjestämä näyttely. Itse jouduinkin tuomaroimaan siellä, kun eräs tuomareista joutui peruun tulemisensa. Rexejä siis arvostelin. Päivä sujui ihan rattoisasti ja mukavaa oli. Ainahan on ihana tavata kanssa harrastajia. Päivä alkoi aikaisin ja saavuimme näyttelypaikalle Riinan kanssa jo pari minuuttia vaille kahdeksan. Siinä sitten kanneltiin pöytiä ja laitettiin kaikki valmiiksi. Hyvin jäi aikaa käydä kaikki omatkin eläimet läpi ja viimeistellä muutama trimmaus. Arvostelukin sujui aika tahdikkaasti ja sain ajoissa valmiiksi.
Omat pärjäsi aika odotetusti. Suurin osa mukana olleista oli vielä aika nuoria ja tarvitsevat lisää aikaa kehittyäkseen. Mutta rekkaroitavia sain kyllä. Lisäksi Rexit yllätti :) En ole kauheasti rexejä näyttelyttänyt kun olen enempi keskittynyt sileäkarvaisiin. Kun valmistuin viralliseksi tuomariksi totesin että alan paneutumaan myös rexeihin jotta saan jotain näyttelytettävää kun itse arvostelen sileitä. Hyvä näin sillä sijoituskodissa Naantalissa asuvat pojat R.Absurd, rex cinnamon pearl oli ROP 5, tähdellä ja oli tuomarin suosikki. Samassa kodissa asuva R.Ankkarock, rex agouti essex oli ROP 4 ja sai tähden. Joten ei voi kun olla tyytyväinen. Kiitos tietysti kuuluu sijoituskodille hyvästä rottien valmistelusta näyttelyyn :)
Lisäksi sileäkarvainen pearl urokseni R.La Viol Du Vampire oli ROP 5, VSP ja sai kaksi tähteä. Eli kaikenkaikkiaan hyvä päivä. Kotona oltiin vasta puoli yhdeksän aikaan eli väsymys oli kova. Onneksi rotat oli aamulla hoidettu siihen malliin ettei tarvinnut kuin lykätä bokseista häkkeihin ja lähteä itse saunan kautta nukkumaan.

Sitten vauva uutisia! R.Ghostkeeper, sk cinnamon pearl synnytti terveen ison pesueen eilen. Isänä toimii edellä mainittu sk pearl uros. Eli hakusessa on sijoituskoteja. Uroksille ja naaraille.
Jokainen cinnamon pearl/pearl poikue on tärkeä nykyään sillä ulkosiitoksen puute tekee jokaisen poikueen tekemisen vaikeaksi. On vaikea löytää pareja jotka ei ole liikaa sukua keskenään. Onneksi nyt on tiedossa kuitenkin kaksi urosta ja naarasta ulkosiitoksena joten ehkä vielä cinnamon pearlit täällä pyörii. Mikäli haluat sijoituskodin tarjota niin ota yhteyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti