Sinful Succulence "Vella"
Vella oli aluksi tänne tullessaan erittäin ujo ja pelokas mutta jo viikossa muuttui ja on ensimmäisten joukossa moikkaamassa mua häkin ovella ja rakastaa nutriplussaa :) Kiva tyttö siis. Ehkä siltä joku poikuekin joskus tulee mutta tarkoitus ei ole velveteeniä tehdä eli jos kiva burmese poikue saadaan aikaiseksi niin kiva olisi. Mutta se on sitten myöhemmin sillä Vella ei ole koolla pilattu ja mikäli poikue tulee ajankohtaiseksi sille niin vasta kun se on täysin kehittynyt ja vähän vanhemmalla iällä. Katsotaan.
Irkku voi Irkku. Tästä neidistä juttelin Mirjan kanssa jo hyvissä ajoin, mutta syistä joita en enää muista päätimme etten ota sitä. Olin arvostelemassa Oulussa ja siellähän tämä pieni Irkku iskettiin pöydälle. Pienen pieni rex agouti irish tyttönen jonka irish kuvio oli paras pitkään aikaan näkemäni. Nuoreksi naaraaksi ei se turkkikaan ihan mahdoton ollut tosin täydellisellä trimmauksella oli ehkä osansa asiassa :) No näyttelyn jälkeen Mirjan kanssa höpistiin ja niin Irkku matkusti mun mukana Raisioon. Irkku meni heittämällä laumaan ja ongelmia ei sen kanssa ollut mutta arka se on. Häkissä on aina piilossa ja ei tule hakemaan herkkuja kädestä. Jos haluan käsitellä sitä niin joudun kaivamaan sen sieltä ja kestää hetken että rauhoittuu. Toivon kuitenkin mun lauman rohkaisevan sitä sillä lauma on erittäin rohkea ja toimiva. Annetaan sille vähän aikaa :)
Dora

koska Dora asui lapsen huoneessa heistä oli parempi ensin kokeilla yhden kanssa ja sitten vasta hommata toinen. Itse olen sitä mieltä että ero yhdessä ja kahdessa on olematon jos on allerginen. Muutenkin minua häiritsee että eläimen kustannuksella kokeillaan toimiiko. Doralla oli häkissään mökki ja pahvi putki... ei muuta. Tänä aamuna ihan sydäntä lämmitti kun näin Doran nukkumassa lauman kanssa riipparissa <3 Pehmeä ja lämmin peti kavereiden kanssa on sille varmasti mukavaa. Dora toimii laumassa hyvin ja ei pahemmin ollut mitään kahinoita. Doralle iski kiima joka varmasti vähän auttoi asiaa :) Häkin lähelle mennessäni Dora menee vielä piiloon mutta ei ole täällä ollut vasta kuin yhden yön. Antaa kuitenkin hyvin koskea ja ottaa käteen eli ei lähde karkuun. Dora saa asua täällä lopun elämäänsä eikä joudu koskaan enää vaihtamaan kotia. Ehkäpä raahaan sen joskus vielä näyttelyynkin ;)
Sitten muita uutisia. Vonne (Zaya's Sapphiron Voone) palaa pian kotiin! Vihdoinkin se sai Saijan luona muksuja ja ne tulevat luovutusikään viikon päästä. Johan oon omaa pointtinaamaani kaivannutkin :) Tällä kertaa Vonnen jälkikasvua ei tänne tule.
Tänä vuonna tapahtuu jotain muutakin jännittävää rottalassa mutta siitä sitten myöhemmin lisää ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti